5.5.2012 viidennen kerran käydyn lasarettivisan ylivoimainen voittaja oli Athletico Suuskii kokoonpanolla Aki ja Pertti Huovinen, Antero Virkkunen ja Mikko Kaarmela. Viimeksi mainittu oli joukkueen vieraileva vahvistus Turusta. Voittajajoukkue otti parhaat pisteet jokaisessa osiossa, joskin kahdessa viimeisessä vain pisteen erolla seuraavaan. A.S. keräsi 126 pistettä 171 mahdollisesta ja jätti toiseksi tulleen oululaisjoukkueen Vasemmat papit 13 pisteen päähän. Kolmanneksi sijoittui sanomalehti Kalevan toimittajista koostunut Kalevapoeg 107 pisteellä. Tarkemmat tulokset sivulla 2012 tulokset.
Lasarettivisaan osallistui tällä kertaa vain 8 joukkuetta. Erityisen harmillista oli, ettei Joensuusta, Kokkolasta, Kouvolasta, Seinäjoelta, Tampereelta ja Torniosta tullut ketään. Sen sijaan mukana oli ensimmäistä kertaa jyväskyläläinen joukkue Dayton Apes.
Lasarettivisaa ennen kokoontunut OTKY:n hallitus järjestäytyi, toimihenkilöt pysyivät entisinä.
Lasaretissa jäsentapaamisen alussa pidetyssä OTKY:n vuosikokouksessa 14.4.2012 valittiin hallitukseen entisinä jäseninä Risto Kohonen, Timo Pappinen, Juha Salonen, Jukka Toijonen ja Eero Ylitalo sekä uutena Jaakko Törmälä. Pertti Huovinen ja Antero Virkkunen halusivat jättäytyä pois hallituksesta. Lisäksi käsiteltiin tavanomaiset vuosikokousasiat. Jäsenmaksu pidettiin ennallaan (10 euroa), jäsenmaksun voi suorittaa ensi tilassa mutta viimeistään 31.8. mennessä yhistyksen tilille 574089-2107106.
Ennen vuosikokousta kokoontunut hallitus päätti, ettei Oulussa järjestetä tänä vuonna MM-kisaa. Syynä tähän on se, ettei sopivaa kilpailupaikkaa ole enää käytettävissä. OTKY:n vähäiset varat eivät riitä tilan vuokraamiseen eikä osanottomaksun kerääminen tunnu mielekkäältä, kun osallistumisinto ei ollut suuri ilmaiseksikaan.
Kaksi kertaa MM-kisoissakin pronssille selvinnyt Tero Kalliolevo voitti odotetusti Oulun avoimen tietomestaruuskilpailun. Tamperelaisten triumfin täydensi kilpailun aiemmin kolmesti voittanut Tuomas Tumi, vaikka hävisi voittajalle peräti 15 pistettä. Paras järjestävän seuran edustaja oli Juha Salonen, joka jäi Tumista vain 2 pistettä. Tarkemmat tulokset sivulla 2012 tulokset.
Athletico Suuskii (Sami Halonen, Aki ja Pertti Huovinen sekä Antero Virkkunen) vei ensimmäistä kertaa teempäivän yhteispisteiden voiton ja sai haltuunsa kiertopokaalin. Kahtena edellisenä vuonna voiton ottanut Jukolan veljekset oli nyt toinen, kolmanneksi sijoittui tarkistuslaskennan jälkeen Kubitti, joka puolestaan voitti ensimmäisen teemapäivän 2009. Tarkemmat tulokset sivulla 2012 tulokset.
Jukolan veljekset rulettivat tuttuun tapaan Jussin joulukuun aluefinaalia. Tällä kertaa ero toiseksi tulleeseen Rahat vai 3-pyörä -joukkueeseen venähti peräti 14 pisteeseen. Vielä ensimmäisen neljänneksen jälkeen kaksi kärkijoukkuetta olivat 14 pisteellä tasoissa, mutta kilpailun edetessä muut joukkueet jäivät tasaisesti. Pubien välisen kilpailun voitti Messi Pub, jolle pisteitä keräsivät Jukolan veljesten lisäksi JJJV ja Pro Larvanto. Tarkemmat tulokset sivulla 2011 tulokset.
Tornion Kerho -ravintolan visailuilta oli taas oululaisten juhlaa. Jukolan veljekset voittivat joukkuekilpailun ylivoimaisesti, ero toiseksi tulleeseen torniolaisjoukkueeseen venähti 11,5 pisteeseen. Toinen oululaisjoukkue NC Sydney oli kolmas.
Aluksi käydyssä lyhyessä henkilökohtaisessa kilpailussa oululaiset veivät viisi ensimmäistä sijaa, parhaana Klaus Vesa. Tarkemmat tulokset sivulla 2001 -tulokset.
OTKY:n jäsentapaaminen siirtyi lokakuun alusta hotelli-ravintola Lasarettiin, jonka Kaisko-kabinetissa kokoonnuttiin 8.10. Ennen jäsentapahtumaa kokoustanut hallitus löi lukkoon kevään 2012 tapahtumat. Varsinaiseen jäsentapahtumaan tuli ilahduttavan paljon väkeä eli 15 henkeä. Tietokilpailun voitti Sakari Jussila (ks. 2011 tulokset).
Seinäjoen SM-kilpailuissa 1.10.2011 henkilökohtaisen kilpailun paras oululainen oli Eero Ylitalo, joka sijoittui jaetulle neljännelle sijalle 41,25 pisteellä. Saman pistemäärän sai Sami Luovio Raumalta. Sijoitus varmistui vasta tarkistuslaskennassa. Viime vuonna pronssille yltänyt Sakari Jussila oli nyt 10. Henkilökohtaisessa kilpailussa oli mukana 8 kilpailijaa Oulun seudulta.
Joukkuekilpailussa Jukolan veljekset oli viides, Athletico Suuskii kahdeksas.
Kärkisijat menivät molemmissa sarjoissa entiseen tapaan Tampereelle. Tarkemmat tulokset löytyvät Seinäjoen Visailijoiden kotisivuilta, ks. linkki oikella.
Joulukuussa kakkosiksi jääneet Jukolan veljekset palasivat Jussin aluefinaalin voittajiksi lauantaina 18.6. Katrillissa. Sakari Jussilan, Timo Pappisen, Juha Salosen ja Jaakko Törmälän muodostama joukkue jätti hopealle jääneen Vipu Complexin 11 pisteen päähän. Muista mitalisijoista käytiin tiukka kilpailu, himmeämmät mitalit oli jaettava ratkokysymyksen perusteella. Tarkemmat tulokset sivulla 2011 tulokset.
Oulun kaupunginarkistossa 4.6. visailtu tietokilpailun MM-kisan Oulun etäkilpailu päättyi kuten viime vuonnakin Risto Kohosen voittoon. Tällä kertaa Riston tulos oli 89 pistettä eli pisteen enemmän kuin 2010. Eniten tulostaan ja sijoitustaan paransi Juha Salonen, viime vuotinen 46 pisteellä saatu 5. sija vaihtui 70 pisteen myötä Oulun kakkospaikkaan. Kolmas oli samoin pistemääräänsä ja sijoitustaan parantanut Pekka Mikkola. Tarkemmat tulokset sivulla 2011 tulokset.